Sport Participation

4 Discussion

Havaitsimme, että viikoittaisen pallopallojoukkueurheiluun osallistumisen tiheys oli yhteydessä suorituskykyyn kahdessa pitkäaikaisessa spatiotemporaalisessa tarkkaavaisuustehtävässä: MOT-tehtävän asennonseurantamuunnoksessa ja RSVP-tehtävässä. RSVP-tehtävässä tuloksemme ovat ristiriidassa Overneyn et al. (2008) tulosten kanssa, jotka eivät havainneet tällaista yhteyttä RSVP-suorituskyvyn ja tenniksen tai triathlonin osallistumisen välillä. Koska tennis tai triathlon eivät edellytä useiden liikkuvien kohteiden samanaikaista tarkkailua, on mahdollista, että tässä raportoimamme vaikutus koskee vain joukkuepalloilulajeja ja muita urheilulajeja, jotka edellyttävät useiden peräkkäisten tapahtumien tarkkailua. Osallistujat suoriutuivat huonommin, kun T2 esitettiin lyhimmillä viiveillä, vaikka ei ollut tilastollisesti merkitsevää näyttöä siitä, että huomion vilkku olisi tapahtunut, kuten perinteisesti on määritelty (yhden tehtävän ja kahden tehtävän suorituksen välisen suorituskyvyn heikkenemisenä lyhyillä viiveillä; esim. Chun ja Potter, 2001). Ehkäpä valkoisen kirjaimen käyttäminen T1:nä mustien kirjainten virtaan upotettuna aiheutti huomion kiinnittymisen T1:een, koska sen luminanssikontrasti häiritsevien kohteiden kanssa on ominaisuus, jolla tiedetään olevan huomion kiinnittymisominaisuuksia (Christ ja Abrams, 2008). Tämä saattoi myös ohittaa osallistujien väliset erot tarkkaavaisuuskyvyissä T1:een vastaamisessa, mikä johti siihen, että suhde urheilun harrastamistiheyteen ei ollut merkitsevä. Perinteisesti T1-suorituskyky ei ole kiinnostava muuttuja – pikemminkin T1:een vastaamisen tehtävä lisätään, jotta T2:een täsmällisen vastaamisen kokonaisvaikeus kasvaisi. Todellakin, suhde viikoittaisen osallistumisen määrään joukkueiden palloilulajeissa oli ilmeinen suorituskyvyssä enemmän huomiota vaativassa T2-tehtävässä ja lähestyi myös merkitsevyyttä T1-raportoinnissa.

MOT-tehtävän asennonseurantavaihtoehdon osalta havaintomme ovat johdonmukaisia Zhangin ym. (2009) havaintojen kanssa, jotka ilmoittivat, että urheilijat osoittivat nopeampia RT-ajoja kuin ei-urheilijat MOT-tehtävän muutoksen havaitsemisen versiossaan. Tuloksemme ovat kuitenkin ristiriidassa Memmert et al. (2009) havaintojen kanssa, joiden mukaan joukkueurheilijat eivät suoriutuneet MOT-tehtävässä paremmin kuin ei-joukkueurheilijat tai ei-urheilijat. On mahdollista, että tässä käytetty asennonseurantatehtävä oli herkempi ryhmäeroille, koska se koettelee asentojen representaatioiden tarkkuutta suoremmin turvautumatta kapasiteettiarvioihin, jotka perustuvat suorituskykyyn kohteiden tunnistamisessa tai nopeuskynnyksen arvioinnissa. Toinen hieman intuition vastainen mahdollisuus on, että urheilevat yksilöt ovat ylivoimaisia tässä tehtävässämme esitetyissä paikkatarkkuusvaatimuksissa, mutta eivät siinä tehtävässä, jossa seurataan kohteita niiden liikkuessa sekoittuneita ratoja pitkin häiriötekijöiden seassa, kuten perinteisissä 2D MOT-tehtävissä. Jonkin aikaa ajateltiin, että kohteiden seuraamiseen saattaa liittyä arkkitehtonisia rajoitteita, jotka johtavat suorituskyvyn rajoittumiseen noin neljän kohteen kohdalla (Pylyshyn ja Storm, 1988). Vaikka nyt on osoitettu, että joustavat resurssit selittävät paremmin seurantasuorituksen, on toistuvasti osoitettu, että seuranta on selvästi huonompi, kun joukon koko on noin neljä kohdetta (Alvarez ja Franconeri, 2007; Howard ja Holcombe, 2008). Näin ollen on silmiinpistävää, että sen yleisen suoritushyödyn lisäksi, jonka näemme liittyvän siihen, että enemmän aikaa käytetään joukkuepalloilun harrastamiseen, enemmän urheilua harrastavat henkilöt suoriutuivat samalla tasolla seuratessaan neljää kohdetta kuin ne, jotka harrastivat hyvin vähän urheilua, kun he seurasivat yhtä kohdetta. Tässä on selvästi kyse siitä, että joukkuepallourheilun harrastaminen liittyi siihen, että pystyttiin seuraamaan useamman kohdekohteen sijaintia ilman, että maksettiin niin raskasta tarkkaavaisuusrangaistusta siitä, että tarkkaavaisuus jakautui useampaan kohteeseen.

Vertailtaessa harjoittelututkimuksiin tässä osoittamamme yhteys sijainninseurantasuorituskyvyn ja joukkuepallourheiluun osallistumisen välillä on myös johdonmukainen Faubertin (2013) havaintojen kanssa, jotka osoittivat, että ammattilaisjoukkueurheilijat kykenivät saavuttamaan nopeamman nopeuden raja-arvot 3D-MOT:issa kuin ei-ammattilaisurheilijat, jotka puolestaan suoriutuivat harjoittelututkimuksen aikana parempaan suoritustulokseen kuin ei-urheilijat. Lisäksi Romeas et al. (2016) väittivät, että 3D MOT -harjoittelu paransi jalkapallopäätöksentekoa, mikä osoittaa, että objektien seuraamisella voi olla merkitystä osana joukkueiden palloilulajeihin osallistumisen kognitiivisia vaatimuksia. Faubert ja Sidebottom (2012) pystyivät harjoittelemaan urheilijoita 3D MOT:ssa, vaikka he eivät vertailleet urheilijoita ei-urheilijoihin eivätkä arvioineet siirtoa urheilumenestykseen. Sitä vastoin Schwab ja Memmert (2012) yrittivät kouluttaa nuoria jääkiekkoilijoita MOT:lla eivätkä havainneet parannusta heidän MOT-suorituksessaan. On mahdollista, että nämä urheilijat olivat jo valmiiksi varsin taitavia tehtävässä, minkä vuoksi parannusta ei ehkä havaittu juuri lainkaan. Toinen mahdollisuus on jälleen se, että heidän MOT-tehtävänsä ei ollut tarpeeksi herkkä havaitsemaan eroja, varsinkin kun samassa tutkimuksessa funktionaalisen näkökenttätehtävän suorituskyky osoitti parannuksia harjoittelun myötä.

Hüttermann ym. (2014) raportoivat eroja tarkkaavaisuuden jakautumisessa, jossa urheilijoilla oli suurempi tarkkaavaisuuden laajuus koko näkökentässä kuin ei-urheilijoilla. Lisäksi he havaitsivat jonkinlaisen yhteyden urheilulajin ja tarkkaavaisuuden muodon välillä, sillä jalkapalloilijat osoittivat huomion horisontaalista jakautumista lentopalloilijoita enemmän. Ehkä tämä huomion laajempi keskittyminen ja parempi kyky jakaa huomio joustavasti tehtävän vaatimusten mukaan vaikuttivat osaltaan asemanseurantakykyyn täällä niillä, jotka osallistuvat urheiluun useammin.

Executive-toiminta voi olla ehdolla oleva mekanismi, jonka avulla urheilun harrastaminen voi helpottaa suorituskykyä näissä pysyvissä spatiotemporaalisissa tehtävissä, joko ylläpitää huomion kiinnittämistä tehtävään tai suunnata huomio strategisesti tehtävän näkökohtiin, jotka tuottaisivat suurimman hyödyn. Todisteet urheilijoiden parantuneesta toimeenpanevasta toiminnasta (Colcombe et al., 2004; Dupuy et al., 2015; Jacobson ja Matthaeus, 2014) tekevät tästä toteuttamiskelpoisen ehdotuksen. Lisäksi, koska urheiluun osallistuminen on liitetty estävien tarkkaavaisuusvaikutusten hallintaan (esim. Lum et al., 2002; Sanabria et al., 2011; Tsai et al., 2016), on mahdollista, että osa joukkueurheilijoiden MOT-tehtävässä havaitusta edusta tässä MOT-tehtävässä johtui tehokkaammasta häiritsevien kohteiden estämisestä. Ylivoimainen inhiboinnin hallinta voisi auttaa myös kohteiden havaitsemisessa RSVP-virrassa, kun toimeenpanevaa kontrollia käytetään lisäksi vaihtamaan huomiokokonaisuuksien välillä T1: n ja T2: n osalta. Lisäksi MOT:ssa käydään edelleen keskustelua siitä, jakautuuko huomio kohteiden välillä sarjaan vai rinnakkain (esim. Howe et al., 2010) ja missä määrin häiriötekijät tukahdutetaan MOT:ssa (esim. Meyerhoff et al., 2017), vaikka on selvää, että kohteisiin suunnatun huomion kontrollointi ja häiriötekijöiden estäminen edellyttäisivät toimeenpanevaa toimintaa.

Vaikka raportoimme tässä tilastollisen yhteyden pallourheilun harrastamiseen käytetyn ajan ja suorituskyvyn välillä näissä kahdessa tehtävässä, ei ole mahdollista tehdä johtopäätöksiä kausaliteetin suunnasta tässä suhteessa. Voi olla, että urheiluharjoittelu oli näiden suorituserojen kokonaissyy tai osasyy. On tietysti olemassa useita vaihtoehtoisia mahdollisuuksia, mukaan luettuna vastakkaiseen suuntaan vaikuttava kausaalisuus, jos näillä tavoin taitavat ihmiset suuntautuvat urheiluharrastuksiin. Toinen varoittava huomautus on se, että tässä esitettyjen tietojen perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä sydän- ja verenkiertoharjoittelun suhteellisesta merkityksestä verrattuna urheilun tarjoaman kognitiivisen harjoittelun hyötyihin, kuten useiden pelaajien tarkkaavaisuuden harjoitteluun ja pallon lentoradan seuraamiseen, sekä useiden monimutkaisten motoristen käskyjen samanaikaisesta suorittamisesta johtuviin kaksoistehtäviin liittyviin vaatimuksiin ja mahdollisiin sosiaalisiin vuorovaikutussuhteisiin joukkuepalloilun aikana. Näitä kysymyksiä kannattaisi varmasti tutkia tarkemmin.

Urheiluun osallistuminen näyttää olevan osa laajempaa yksilöllisten erojen tekijöiden ryhmää, joka liittyy suorituskykyyn näissä dynaamisissa visuaalisen tarkkaavuuden tehtävissä. Muita MOT-suorituskykyyn liittyviä yksilöllisiä eroja aiheuttavia tekijöitä on tunnistettu muun muassa nopeatempoisista toimintavideopeleistä (Green ja Bavelier, 2006), iästä (Sekuler et al., 2008; Trick et al., 2005a,b), neurofysiologisista tekijöistä, kuten lepovaiheen alfa-oskillaatioiden nopeudesta (Howard et al., 2017b), harjoittelusta ja asiantuntijuudesta (Allen et al., 2004). Se, missä määrin nämä tekijät ovat itse asiassa joko kausaalisesti yhteydessä toisiinsa tai yhden tai useamman taustalla olevan kognitiivisen tai neurologisen eron alaisuudessa, ansaitsee varmasti lisätutkimusta.

RSVP-tehtävien osalta yksilöllisiä eroja on aiemmin raportoitu tarkkaavaisuuden räpäytyksen osalta, eli kuinka paljon T2-suorituskykyyn vaikuttaa negatiivisesti T1: ään vastaamisen vaatimukset (Martens et ai., 2006). Lutz et al. (2008) ovat raportoineet, että osallistujat, jotka saivat 3 kuukautta intensiivistä meditaatiokoulutusta, osoittivat vähemmän tarkkaavaisuuden vilkkumista kuin kontrolliosallistujat. Lisäksi henkilöt, jotka harrastavat nopeatempoisia toimintavideopelejä, suoriutuvat paremmin RSVP-tehtävästä (Howard et ai., 2017a; Mishra et ai., 2011). Siksi on mielenkiintoista, että henkilöt, jotka ilmoittavat pelaavansa enemmän joukkuepalloilulajeja, näyttävät myös osoittavan parempaa suorituskykyä RSVP-tehtävässä. Verrattuna asennonseurantatehtävään, jolla on kiistatta suurempi ekologinen validiteetti urheilun aikana tapahtuvan avaruudellisen tarkkaavaisuuden joidenkin näkökohtien mittarina, RSVP-tehtävä on perinteisempi laboratoriopohjainen mittari, jolla mitataan jatkuvaa tarkkaavaisuutta nopeasti muuttuviin ärsykkeisiin. Onkin mielenkiintoista huomata, että joukkuepalloilun harrastaminen liittyi parempaan suorituskykyyn molemmissa tehtävissä, mikä tukee näkemystä, jonka mukaan sekä yleisillä tarkkaavaisuusprosesseilla että niillä prosesseilla, joita käytetään enemmän urheilun kaltaisissa tehtävissä, voi olla yhteinen mekanismi.