Mite

Ecology

Mites are found in virtually every habitat on Earth. Maalla vapaasti elävien punkkien legioonat kansoittavat maaperän kaikissa elinympäristöissä, ja niiden lukumäärä on usein satoja tuhansia neliömetriä kohden maaperässä (50 000-250 000 neliömetriä kohden 5 cm:n syvyyteen asti metsissä, 20 000-100 000 niityillä ja 500-1000 aavikoilla). Monissa maaperissä, myös aavikoilla, punkkeja löytyy jopa 10 metrin syvyydestä, jossa ne seuraavat kasvien juuristoja. Vaikka monien maaperäpunkkien elintavat ja käyttäytyminen ovat edelleen mysteeri, tiedetään, että maaperäpunkit täyttävät monia ekologisia tehtäviä. Monet syövät hajoavaa orgaanista ainesta (ja sen sisältämiä mikro-organismeja), toiset syövät sieniä, leviä ja bakteereja, ja taas toiset ovat saalistajia, jotka syövät sukkulamatoja, muita punkkeja tai hyönteisten eri vaiheita. Oribatid-punkit maaperässä helpottavat kasvien kasvua levittämällä mykorritsasienien itiöitä, jotka muodostavat toisiaan hyödyttäviä ja usein välttämättömiä yhteyksiä korkeampien kasvien kanssa.

Punkit ovat yleisiä ja usein runsaslukuisia kasveilla, joilla monet lajit syövät lehti-, varsi- tai juurikudosta lävistämällä soluseinät. Toiset lajit ovat erikoistuneet kasvien lisääntymisosiin, kuten nektariin, siitepölyyn ja hedelmiin. Toiset kasveissa elävät punkit ovat sienensyöjiä (syövät lehtien tai varsien sieniä) tai saalistajia, useimmiten kasveja syöviä punkkeja. Toisin kuin elämä maaperässä, elämä kasvien pinnoilla uhkaa punkkeja jatkuvasti kuivumisella. Suoralta auringolta piiloutuminen lehtien alapuolelle tarjoaa jonkin verran suojaa, koska kasvien transpiraatio pitää liikkumattoman ilman rajakerroksen suhteellisen kosteana.

Lisäksi monet kasvit tuottavat domatioita – onttoja, punkkien kokoisia onkaloita tai taskuja lehdissä. Domatioiden sopeutumistehtävä on kiistanalainen, mutta kokeet ovat osoittaneet, että domatioiden poistaminen joistakin kasveista, joissa niitä normaalisti on, vähentää hyödyllisten petopunkkien tiheyttä ja lisää kasvinsyöjäpunkkien tiheyttä.

Joidenkin sieniä syövien punkkien ruumiinseinämässä on erikoistuneita onteloita tai pussukoita (sporothecae), joissa ne kuljettavat sienien itiöitä tai lisäysaineita, joista ne ovat riippuvaisia saadakseen ravintoa.

Parasiittiset ja torajäkäläiset punkit käyttävät hyväkseen useimpia selkärankaisia maaselkärankaisia eläinlajeja, suurinta osaa muista niveljalkaisten ryhmistä, nilviäisiä ja jopa meressä esiintyviä selkärangattomia eläimiä (kuva 13). Useimmat lintulajit esimerkiksi elättävät yleensä monia höyhenpunkkilajeja, joita ei esiinny missään muualla. Neljä tai viisi erilaista, isäntäkohtaista lajia asustaa eri höyhentyypeissä (lento-, pyrstö- tai vartalohöyhenissä), kun taas eri lajit elävät höyhenien pinnoilla, toiset sulkasulkien sisäisessä lumenissa, toiset iholla tai ihossa ja taas toiset nenäkäytävissä. Eräässä papukaijalajissa on yli 20 höyhenpunkkilajia. Lintujen pesissä elää muitakin pesäpunkkilajeja, jotka syövät roskia tai muita pesän jäseniä. Sekä parasiittiset että foretiset lajit kolonisoivat yleensä nuoria lintuja niiden ollessa syntymäpesässä ja kulkevat isännän mukana, kunnes se rakentaa oman pesänsä. Samanlaiset lajiryhmät asuttavat nisäkkäiden ja matelijoiden sekä vähemmässä määrin sammakkoeläinten elimistöä.

Kuva 13. Saalistava sejiinipunkki (Acari: Sejiidae, Epicroseius sp.) (mikroskooppikuva David Evans Walter).

Punkit ovat myös yleisiä hyönteisten ja muiden selkärangattomien kumppaneita. Jotkut niistä ovat loisia ja haitallisia isännilleen, kuten mehiläisten henkitorvi- ja Varroa-punkkien loiset tai koiran korvapunkit. Jotkin ovat yhteiseläimiä (esim. hyönteisten jätetuotteilla ruokailemassa). Toisten uskotaan hyödyttävän isäntää, ehkä syömällä muita haitallisia punkkeja, loispunkkeja tai mätänevää ainesta, joka muuten ravitsisi sieniä tai bakteereja, jotka saattaisivat uhata isäntää tai sen poikasia. Joillakin hyönteisillä on rungon ulkoseinämässä erityisiä taskuja (acarinaria), joita punkit käyttävät rutiininomaisesti. Jo pelkkä akarinarian olemassaolo, jolla ei tiedetä olevan muuta tehtävää kuin majoittaa ja kuljettaa punkkeja, on todiste siitä, että näiden punkkien ja niiden hyönteisisisäntien välillä on hyödyllinen nettosuhde. Loispunkkien on osoitettu kykenevän välittämään horisontaalista geeninsiirtoa hyönteisten isäntälajien välillä.

Kaikki punkit tarvitsevat selkärankaisen isännän verta kehittyäkseen ja lisääntyäkseen, mutta ne elävät ilman isäntää silloin, kun ne eivät ruoki tai pariudu. Punkkien ja monien muiden punkkilajien on elettävä osan elämästään ja joidenkin koko elämänsä ajan eläinten loisina. Toiset punkit eivät käytä eläinisäntiä ravinnokseen vaan ainoastaan kuljetukseen (forsia). Parasiittien uskotaan kehittyneen joissakin sukulinjoissa foreettisista assosiaatioista.

Punkit ovat yleisiä ja monimuotoisia makean veden ja meren elinympäristöjen asukkaita. Makeassa vedessä aikuiset ja nymfit saalistavat muita punkkeja, äyriäisiä ja vesihyönteisiä. Vesipunkkien toukat loisevat yleisesti hyönteisiä ja äyriäisiä, ja unionicolid-punkkien nymfit ja aikuiset loisevat simpukoita. Muut vesipunkit laiduntavat vesikasveilla kasvavia leviä ja sieniä. Vesipunkit ovat yleisiä merenrannoilla, myös vuorovesivyöhykkeellä. Meressä elää petopunkkeja ja leviä syöviä punkkeja. Joitakin punkkeja on löydetty jopa 7000 metrin syvyydestä hydrotermisten aukkojen luota, ja yksi ryhmä elää merikurkkujen suolistossa. Punkit ovat ainoat meren syvyyksissä elävät arachnidit.

Kotia lähempänä, siistimmässäkin toimistossa, luokkahuoneessa tai kodissa elää yleensä pölypunkkeja (esim. Dermatophagoides-lajeja), jotka elävät kotipölyn orgaanisella aineella. Jotkut punkit ovat varastoitujen tuotteiden tuholaisia, jotka syövät viljaa, juustoa ja muita kuivia elintarvikkeita. Tätä tietosanakirjaa lukiessasi on hyvin todennäköistä, että otsasi tai silmäluomiesi follikkelissa ja talirauhasissa on normaalisti hyvänlaatuisia, mikroskooppisia punkkeja (Demodex spp.).