Kun Frances tapasi Joelin

Kävi ilmi, että olemme kaikki Holly Hunterille suuren kiitoksen velkaa. Siitä, että hän toi meille Broadcast Newsin, Raising Arizonan ja – tietysti – feministisen manifestin/masokistisen rakkaustarinan hybridin, joka on The Piano, kyllä. Toki. Mutta myös siitä, että hän auttoi luomaan yhden Hollywoodin pisimpään kestäneistä ja, mikä on vielä tärkeämpää kaikille elokuvafaneille, luovasti hedelmällisimmistä avioliitoista: näyttelijä Frances McDormandin ja ohjaaja Joel Coenin avioliiton.

McDormand tapasi ensimmäisen kerran tulevan aviomiehensä Joelin, joka on toinen puolisko maineikkaasta Coenin veljesten elokuvantekijätiimistä (hei Ethan, emme tosiaankaan ole unohtaneet sinuakaan), kun hän kävi koe-esiintymässä kaksikon debyyttielokuvaan, Blood Simpleen (Veri yksinkertaista – Blood Simple), joka valmistui vuonna 1983. Veljekset olivat alun perin kirjoittaneet roolin edellä mainitulle Holly Hunterille, joka sattui olemaan McDormandin luokkatoveri Yalen draamakoulussa. Mutta kun Hunter oli jo varattu toiseen projektiin eikä voinut ottaa roolia vastaan, hän suositteli silloista kämppäkaveriaan rooliin, ja loppu, kuten sanotaan, on historiaa – tarkemmin sanottuna selvästi kismet-elokuvahistoriaa.

Tässä tapauksessa kohtalo tykkäsi leikkiä hiukan hankalaa. Kun McDormand kävi ensimmäisen kerran koe-esiintymässä Abbyn, nuoren, aviorikollisen baarinomistajan vaimon rooliin, joka joutuu keskelle pieleen menevää palkkamurhaa (synkän koominen lähtökohta, jonka nyt tiedämme toistuvan useaan otteeseen Coenin veljesten myöhemmissä töissä), hän teki veljeksiin niin suuren vaikutuksen, että he pyysivät häntä heti palaamaan uudelleen luettavaksi erään toisen näyttelijän rinnalle, joka oli jo saanut roolin. McDormand kuitenkin kieltäytyi ja kertoi tulevan elokuvadebyyttinsä ohjaajille, ettei hän voinut, koska – odottakaas – hänen nykyinen poikaystävänsä esiintyisi saippuaoopperassa ja hän oli luvannut katsoa sitä. (Ah, nuoruus.) Coenit kuitenkin ihastuivat hänen rohkeuteensa. ”Pidimme siitä todella paljon. Se oli niin kavalaa – juuri sitä, mitä halusimme Abbylta”, Joel kertoi myöhemmin New York Timesille.

Kaksikko rakastui toisiinsa kuvauksissa Austinissa, Teksasissa, ja he liimautuivat yhteen James M. Cainin ja Raymond Chandlerin taskukirjojen laatikon ääressä. ”Hän vietteli minut kirjallisuudella”, McDormand kertoi The Daily Beastille. ”Keskustelimme kirjoista ja joimme kaakaota… se oli helvetin kuumaa.” Vuotta myöhemmin naimisiin mennyt pariskunta on sittemmin tehnyt yhteistyötä kuudessa muussa elokuvassa. (Kyllä, kuusi, ei seitsemän: vaikka McDormandin toisen pääosaroolin vuoden 1985 Crimewave-elokuvassa käsikirjoittivat Coenin veljekset ja heidän pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa Sam Raimi, joka tunnetaan Evil Dead -elokuvasta, sen ohjasi Raimi, joten sitä ei lasketa tähän mestarilukuun.)

Seuraavaksi on vuorossa Coenin veljesten komediallinen suurteos Raising Arizona (Raising Arizonan nostatus), jossa H.I., H.I., Nicolas Cagen näyttelemä hieman hämärä, yleensä hyvää tarkoittava, mutta hulvattoman tehoton vauvanryöstäjä ja entisen vangin aviomiehen ryöstäjä, kidnappaa viisivuotiaan vauraasta perheestä, joka ”on saanut enemmän kuin pystyy käsittelemään”, siinä toivossa, että hän saisi rauhoitettua Holly Hunterin näyttelemän, oletettavasti paljon älykkäämmän, mutta valitettavasti hedelmättömän entisen poliisivaimonsa Edin äidilliset pakkomielteet. (Hurraa, Coenin veljekset onnistuivat sittenkin nappaamaan hänet päärooliin.) Tässä ilahduttavan kaoottisessa komediassa, jolla on kultainen sydän, monipuolinen McDormand astuu pieneen mutta keskeiseen rooliin Dotina, joka on Edin vaimonvaihtopomon vaimo ja helvetinmoinen äiti. (Miten McDormand pääsi rooliin? Tekorinnoilla, tietenkin. Dotilla piti loppujen lopuksi olla viisi lasta.)

McDormand ansaitsi sitten ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon saajaksi hillitystä, kerroksellisesta suorituksestaan klaanimiehen onnettomana, hyväksikäytettynä vaimona muussa kuin Koenin veljesten elokuvassa Mississippi Burning ennen kuin hän palasi takaisin suvun joukkoon pienillä esiintymisillään heidän vuoden 1990 gangsterielokuvassaan Miller’s Crossing ja vuoden 1991 polarisoivassa Barton Finkissä. Mutta hänen seuraava roolinsa, Marge Gundersonin, äärimmäisen raskaana olevan, täysin järkkymättömän poliisipäällikön rooli Coenin veljesten Fargossa, toi hänelle lopulta Oscarin ja nosti hänet kulttuurin tietoisuuteen.

McDormand on fyysisesti kaunis, jopa tyrmäävän upea, ja kykenee säteilemään seksiviehätysvoimaa sankoin joukoin silloin, kun siihen on tarvetta (vrt. monesti aliarvostettu Laurel Canyon), mutta hän ei myöskään pelkää kätkeä sitä pörröisen takin tuvan taakse silloin, kun roolinsa niin vaatii. Tahattoman hauska, aina hyväntuulinen Marge ilmestyy ehkä vasta yli 30 minuutin kuluttua 98-minuuttisesta Fargosta, mutta sillä ei ole väliä. Kun hän saapuu paikalle, hän omistaa kerronnan (dontcha know).

40-luvun Kalifornian esikaupunkialueelle sijoittuvassa trillerissä The Man Who Wasn’t There (Mies, joka ei ollut siellä) McDormand näyttelee Billy Bob Thortonin esittämän itseriittoisen parturi-kampaajan Ed Cranen flirttailevaa vaimoa. He kaksi, Ed pahoittelee ilmoittaessaan meille voiceoverin välityksellä, ”eivät ole harrastaneet seksiä moneen vuoteen”, ja Edin sittemmin tekemät kömpelöt yritykset kiristää hänen pomoaan Big Davea (James Gandolfinin täydellisesti näyttelemä) uhkaisivat vinoilla enemmänkin masentavasti kuin mitä tahansa muuta, elleivät elokuvan pääosanesittäjien tarkkaan tasapainotetut suoritukset – ja kiistattoman kaunis mustavalkokuvaus – sen sijaan nostaisi elokuvaa yhdeksi Coenin veljeksen parhaista elokuvista.

Kaksikon viimeisimmät yhteistyöt, vuoden 2008 Burn After Reading ja vuoden 2016 Hail, Caesar! keikahtavat takaisin kevyempään, ruuvipelimäisempään ääripäähän pysyen silti uskollisina Coenin veljesten itsetietoiselle synkälle huumorille. Burn After Readingin Linda Litzke on tyytymätön D.C.:n alueen kuntosalityöntekijä, joka antaa kaipuunsa muka elämää muuttavaan kauneusleikkaukseen johtaa hänet harhaanjohtavaan yritykseen kiristää CIA:n matalan tason agenttia tämän kadonneilla muistelmilla, ja McDormand onnistuu varastamaan show’n Brad Pittin ja George Clooneyn kaltaisilta näyttelijöiltä, mistä hän voi osittain kiittää aviomiestään. Ja me kaikki voimme tietysti kiittää häntä.

Koska hän selitti Willem Dafoelle Margon jälkeisessä BOMB-lehden haastattelussa: ”Se on niin helvetin vaikeaa työskentelyssä Joelin ja Ethanin kanssa. Se on niin tyydyttävää, se on niin täydellistä, että on todella vaikeaa olla arvioimatta samalla tavalla kaikkea, mitä teet sen jälkeen.”

#Relationshipgoals?

Katso Frances Mississippi Burningissa ja Coenin veljesten Fargossa Tribeca Shortlistillä nyt.